AVOIMET TYÖPAIKAT

Ruokailo on ravitsemuksen, kasvisruokavalioiden ja vegaanisen ruoanlaiton asiantuntijataho, joka tarjoaa muun muassa ammattilaiskoulutuksia ja aikuisille suunnattuja vegaanisia ruoanlaittokursseja. Vastuullisuus on alusta saakka ollut toimintamme punainen lanka, mikä näkyy kaikissa palveluissamme.
VEGAANIRUOKAKURSSIEN OHJAAJA
Vegaanisten ruokakurssien ohjaajana pääset opettamaan kotikokkeja valmistamaan herkullista kasvipohjaista ruokaa. Kursseissa mennään hyvä maku edellä, kuitenkaan täysipainoisuudesta ja ravitsemussuosituksista tinkimättä. Kursseilla kokataan Ruokailon resepteistä, tutustutaan vegaanisiin erikoisraaka-aineisiin, kasviproteiineihin ja viimeistellään kokonaisuus tiedonjyväsillä. Hauskaakin saa pitää. 🙂
Kurssien ohjaaminen on ilta- ja viikonloppupainotteista, joten se sopii hyvin esimerkiksi opiskelijalle. Tarjoamme sinulle noin 1–8 keikkaa kuukaudessa. Ruokakurssit pidetään pääsääntöisesti Helsingin keskustassa, satunnaisesti muualla pääkaupunkiseudulla. Kursseista maksetaan palkkio.
Hakijalta odotamme:
Tunnet hyvin vegaanisen ruoanlaiton niksit ja siinä käytettävät erikoisraaka-aineet, ja olet kiinnostunut kehittämään osaamistasi näihin liittyen. Sinulla on itsenäinen ja vastuullinen työote, esiintymistaitoa, tilannetajua ja pilkettä silmäkulmassa. Olet hyvä organisoimaan ja pystyt valmistelemaan omat opetuskertasi. Ohjaat ruokakursseja sujuvasti suomeksi.
Lisäksi arvostamme:
Katsomme eduksi tehtävään sopivat alan opinnot, kuten elintarvike- tai ravitsemustieteen, kotitalous- tai kokkiopinnot. Arvostamme myös hyvää englanninkielen suullista taitoa, asiakaspalvelukokemusta ja kokemusta opettamisesta tai ryhmien ohjaamisesta.
Tarjoamme sinulle:
- Huolellisen ja asteittaisen perehdytyksen. Meille on tärkeää, että viihdyt kursseilla ja tunnet olosi varmaksi niitä ohjatessasi
- Monipuolisen ja kehittävän työtehtävän arvopohjaisessa, matalahierarkisessa, pienessä, mutta kasvavassa tiimissä – meillä saat taatusti töitä ja vastuuta, ilman eettisiä kompromisseja
- Mahdollisuuden laajentaa osaamista ja mahdollisuuden laajentaa työnkuvaa myös muihin tehtäviin
- Paikan kasvipohjaisen ruoan ja ravitsemuksen ammattilaisten kärkijoukossa
Mikäli tämä sai sinut innostumaan, lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV otsikolla ”Työhakemus ruokakurssi” osoitteeseen info [at] ruokailo.fi. Täytämme paikat sopivien henkilöiden löydyttyä.
Kysymykset ja palkkatiedustelut:
Charlotta Hyttinen
Ravitsemusasiantuntija, ETM
Vegaaniruokakouluttaja
Perustaja | Ruokailo
040 7690 366, ma-to kello 10–16.